Yhtiötiedotteet
Next Gamesin varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätöksiä

Published toukokuuta 21, 2019

Next Games Oyj Yhtiötiedote 21. toukokuuta 2019 klo 11:30

Next Games Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 21. toukokuuta 2019. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta ja myönsi kaikille hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta ei makseta osinkoa.

Hallitus, palkkiot ja tilintarkastaja

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Petri Niemi, Joakim Achrén, Peter Levin ja Jari Ovaskainen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Elina Anckar ja Xenophin Lategan.

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 4 500 euroa kuukaudessa ja hallituksen muiden jäsenten palkkioksi 2 500 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan jäsenille maksetaan 1 000 euroa kustakin valiokunnan kokouksesta.

Tilintarkastajaksi 31.12.2019 päättyvälle tilikaudelle valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Jukka Karinen.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 1 800 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. Osakkeet hankitaan monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä kaupankäynnissä, minkä vuoksi hankinta tapahtuu suunnatusti. Osakkeiden hankkimisesta maksettavan vastikkeen tulee perustua yhtiön osakkeen hintaan monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä siten, että hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yritysjärjestelyjen tai rahoitusjärjestelyjen toteuttamiseksi, yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi, tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutus on voimassa 21.11.2020 saakka.

Valtuutus osakeantiin ja/tai optio-oikeuksien antamiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista ja/tai optio-oikeuksien antamisesta esimerkiksi yritysjärjestelyjen tai rahoitusjärjestelyjen toteuttamiseksi, vastikkeeksi uusista lisensseistä, strategisten kumppanuuksien luomiseksi, yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi, tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutuksen nojalla hallitus voi päättää korkeintaan 1 800 000 osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi voidaan valtuutuksen nojalla antaa kuitenkin enintään 925 000 osaketta. Valtuutus sisältää oikeuden päättää osakeanneista ja/tai optio-oikeuksien antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Hallitus voi antaa valtuutuksen nojalla uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutus on voimassa 21.11.2020 saakka.

Next Gamesin hallituksen päätöksiä

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Petri Niemen.

Elina Anckar valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Niemi jäseneksi. Elina Anckar ja Petri Niemi ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Petri Niemi valittiin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Jari Ovaskainen sekä Joakim Achrén jäseniksi. Petri Niemi on riippumaton sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista. Jari Ovaskainen on riippumaton yhtiöstä ja Joakim Achrén on riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Lisätietoja:

Saara Bergström
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
investors@nextgames.com
+358 (0)50 483 3896

Certified Adviser: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, puh. +358 10 546 7938

Next Games

Next Games (Helsinki Nasdaq First North: NXTGMS) on lisensoituihin peleihin keskittyvä mobiilipelien kehittäjä ja julkaisija sekä ensimmäinen Suomessa pörssiin listautunut mobiilipeliyritys. Hyvän vastaanoton saaneiden The Walking Dead -peliensä ansiosta, Next Games on suunnannäyttäjä massaviihdetuotteiden pohjalta luotavien, palvelupohjaisten mobiilipelien alalla. Yhtiö julkaisi kesällä 2018 The Walking Dead: Our World -pelin, joka käyttää viimeisintä AR-teknologiaa ja Google Mapsia. Tällä hetkellä Next Games kehittää useaa viihdebrändilisensseihin perustuvaa peliä, mukaan lukien Blade Runner Nexus -peliä, joka perustuu suosittuihin Blade Runner-elokuviin. www.nextgames.com/fi